Soita 044 948 3049 | Pyydä tarjous

esihenkilöt

Kaikkia ihmisiä ja heidän työtään arvostetaan työroolia tuijottamatta Jokainen on työssään ja työyhteisössään tärkeä. Perusarvot kumpuavat työstä opettajana ja valmentajana. Kokemukset ihmisten johtamisesta auttavat näkemään ohjaustilanteissa vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen liittyvät keskeiset asiat.
Selkeytä suuntasi Käytän ohjauksessa mielelläni Peili Käyttäytymistyyliprofiilia, joka on vahvistanut käsitystäni siitä, että mikään yksittäinen ohjausmalli ei toimi kaikille. Olen valmentajana suora ja avoin mutta myös sopivasti haastava.
Kapellimestari, joka kääntää lamaannuksen luovuudeksi Olen työskennellyt kymmenissä maissa, monenlaisissa produktiossa erilaisilla kokoonpanoilla. Hyödynnän valmennuksissani luovien ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten johtamisesta saatuja oppeja sekä psyko- ja sosiodraaman menetelmiä.
Todellisuus muuttuu puhumalla Yleensä on helpompaa ja tehokkaampaa vahvistaa sitä, mikä toimii kuin poistaa se, mikä ei toimi. Hyvän vahvistuessa vaikutukset muuttavat koko työsysteemiä. Työnohjaukselle määritellään aina tavoitteet, joita kohti prosessissa edetään.
Asiakkaan tahdissa kulkeva, positiivisia mielikuvia herättävä ja asiakkaan kykyihin uskova coach Olen coachina asiakkaan tahdissa kulkeva, positiivisia mielikuvia herättävä ja asiakkaan kykyihin uskova. Palvelen ihmisiä ja organisaatioita jotka etsivät suuntaa tilanteeseensa.
Positiivisia mielikuvia herättävä ja asiakkaan kykyjä vahvistava coach Coachina luon yhdessä asiakkaan kanssa juuri hänelle sopivaan tien kohti muutosta, positiivisia mielikuvia herättäen ja asiakkaan kykyjä vahvistaen. Palvelen ihmisiä ja organisaatioita jotka kokevat tarvetta muutokselle.
Kukaan ei ole lähtökohtaisesti paha ja ilkeä toisille. Ihmisille vaan sattuu ja tapahtuu Autan vaativissa esihenkilötehtävissä työskenteleviä johtamaan paremmin sekä kasvamaan johtajina ja ihmisinä. Voit siis olla esimerkiksi ajattelukumppania kaipaava johtaja tai esihenkilö, joka tavoittelee tiimilleen parempaa yhteispeliä.
Kuunteleva, lempeä ja turvallinen matkakumppani, joka auttaa kohti tavoitettasi Tuen asiakasta saamaan uusia näkökulmia ja ajatuksia niin hänestä itsestään kuin keinoista saavuttaa tavoitteensa. Annan asiakkaalle tilaa miettiä ja tuntea, edetä hänen omassa tahdissa.
Scroll to Top