Työnriemu haluaa kasvaa seepraksi

Kasvuyrityksiä kuvataan usein meille kaikille tuttuina eläiminä, kuten yksisarvisina, kameleina ja seeproina.

Yksisarviset ovat tarunhohtoisia yksityisessä omistuksessa olevia miljardien arvoisia kasvuyrityksiä. Meille suomalaisille tuttuja yksisarvisia ovat esimerkiksi Wolt ja Supercell.

Kamelit ovat myös kasvuyrityksiä, mutta kamelit eivät vaadi toistuvia rahoituskierroksia selvitäkseen hengissä. Kamelit haluavat tietysti kasvaa, mutta eivät selviytymisen ja kannattavuuden kustannuksella. Kamelit pitävät kulunsa kurissa valmistuakseen uhkiin ja pitkän aikavälin investointeihin. Useimmat työikäiset suomalaiset ovat törmänneet Duunitorin tapaiseeen kameliin.

Seeprat ovat perustajien johtamia ruohonjuuritason kasvuyrityksiä, jotka ovat yhtä aikaa sekä mustia että valkoisia. Seeprat ovat sekä voitollisia että parantavat maailmaa. Seeprat eivät tingi kummastakaan tavoitteesta. Seeprojen menestystä mitataan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, kestävän kehityksen ja yhteisön aktivoinnin näkökulmasta. Seeprat haluavat olla hyödyksi aivan kaikille sidosryhmille sekä laajemmin yhteiskunnalle. Työnriemu haluaa kasvaa yhteisön arvostamaksi seepraksi ja toivoo kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan sosiaalisesti vastuulliseen liiketoimintaan.

Jaa kirjoitus

Ärsyttikö kirjoitus? Vai tulitko hyvälle mielelle?

Kerro juuri tätä kirjoitusta koskevista ajatuksistasi KOMMENTOI-kohdassa.
Voit myös avautua haluamastasi teemasta AVAUTUMIS-kohdassa :)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hyvä työnsankari, tilaa tarinakirje!

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Noudatamme Tietosuojaselosteen mukaisia periaatteita kaikessa toiminnassamme.

Suosittele Työnriemua ja osallistu arvontaan

Tahdotko ystäväsi työpaikalle työnriemua ja rikkautta? Täytä ystäväsi yhteystiedot, niin otamme häneen yhteyttä. Kun suosittelet Työnriemua, voit voittaa valmennuspaketin, johon kuuluu peräti neljä Teams-etävalmennuskertaa ilmaiseksi! Kampanja on jatkuva. Arvonta suoritetaan kaksi kertaa vuodessa tammikuussa ja heinäkuussa.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Scroll to Top